Piristäviä harrastuksia

Talven lähestyessä loppua mutta ei ihan vielä, sitä väkisinkin miettii miten voisi nostaa vireystasoaan muuten kuin juomalla vielä enemmän kahvia, taktiikka joka ei edes toimi muutaman kupillisen jälkeen (mitä tahansa kahvista sanotaankin, se on itse asiassa tiedemiesten mukaan terveellistä ja parantaa muistia ja muita aivotoimintoja, mutta mikään ihmeaine se silti ei ole). Voisiko tehdä jotain? Ulkoilu ja auringonvalo virkistävät, mutta ulos ei tee mieli mennä vain seisomaan auringonvalossa, varsinkaan kun se usein muuntuu räntäsateeksi. Talvella tekee mieli harrastaa lähinnä television katselua sohvalta käsin.Koira on hauska eläin ja sen omistaja saa myös liikuntaa ja ulkoilua kaupan päälle. Koiran kanssa voi myös harrastaa vaikkapa agilitya, ja tavata uusia ihmisiä harrastuksen piiristä. Koiranomistajat muutenkin tapaavat muita ihmisiä ja koiria helposti ulkoillessaan, koirat kun ovat aina valmiina tekemään tuttavuutta.Jos ei pidä karvoista tai ulkoilusta, kamppailulajeissa saa uusia ystäviä ja mustelmia sisätiloissa: adrenaliini lisää vireyttä ja lajeissa saa yleensä monipuolista liikuntaa. Moni ajattelee ettei ole tarpeeksi notkea sellaisiin lajeihin kuin potkunyrkkeily tai taekwondo, joissa pitää potkia korkealle, ja ehkä nämä lajit pitäisi aloittaa melko nuorena. Monet itsepuolustuskurssit on kuitenkin suunnattu hiukan varttuneemmillekin, ja sellaiset lajit kuten kuntonyrkkeily sopivat melko lailla kaikille sukupuolesta, iästä – no, ei ehkä jos on jo yli 90-vuotias – ja alkukuntotasosta riippumatta.